Takaisin

Erään akvaarion muutto

Hämmästyttävää kyllä keskuudessamme elää yhä henkilöitä, jotka ovat muuttaneet akvaarioitta. Sääli; he ovat jääneet hauskasta paitsi.

Kuten ehkä tiedämme on muutto; sen suunnittelu ja etenkin käytännön toteutus rentouttavaa puuhaa. Akvaristin jos kenenkä kohdalla tämä pitää täydellisesti paikkansa, sillä akvaario-harrastus rauhoittaa kuten tutkitusti on todistettu ja alan arvossapidetyt julkaisut väittävät. Niinpä akvaarioiden muuttamisen täytyy olla erinomaisen hermoja hivelevää, koska läsnä ja varsin keskeisessä käsinkosketeltavassa roolissa on autuas elementti: vesi, unohtamatta sen asukkaita. Tosi harrastajalle, monnistille, tuota jumalaista eliksiiriä vettä, on kertynyt kuutiokaupalla vähintäänkin. Nyt rauhallisempana, rentoutuneempana ja muuttaneena saatan vapautunut hymynhäivä suupielessä tarttua aiheeseen.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Menkäämme aluksi hieman asioiden edelle: kolmen altaani ja 8 vaivaisen kalan muuttoon kului aikaa ainoastaan kaksi päivää ts. saman verran kun kaikkeen muuhun yhteensä. Talo, johon perheemme muutti oli tyhjillään ja siitä löytyi lämmin autotalli, johon jostain ihmeen syystä mahtuivat huonekalut, vaatteet ja kolme akvaariotani siksi aikaa kun asumistilat kävivät läpi remontin.

Seuraavaksi ryhtykäämme tarkastelemaan muuton mielivaltaisesti valittuja, mieleensyöpyneitä tapahtumia. Aloitin projektin pienimmästä n. 300 litran altaasta, koska oletin harjoituksen tekevän mestarin tässäkin tapauksessa. Altaan asukkaat Brachyplatystoma juruense - köyhän miehen Merodontotus tigrinus - ja Panaque suttoni muuttivat vielä pienempiin tiloihin joksikin aikaa. Tästä 300 litran altaasta saatiiin hyvä kuljetusallas muille kaloille. En aio vaivata lukijoita enempää lastentarha-altaan muuton yksityiskohdilla, koska ne ovat tylsiä, vaan siirryn tarkastelemaan reilun 800 litran akvaarion siirtoa. Muuttomiehet, naapurit ja Jyväskylän Akvarioseuran jäsenet olivat hyvissä ajoin paikalla ja minulla oli kaikki tekemättä: allas vettä täynnä, kalat altaassa ja pohjalla kymmeniä kiloja hiekkaa.

Niinpä ryhdyin juoksuttamaan altaasta vettä pois. Veden valuessa jäi aikaa tehdä turhankin yksityiskohtainen suunnitelma tulevista tapahtumista. Altaan asukkaat 50-60 senttiset Leiarius marmoratus ja Pseudopltystoma fasciatum suostuivat tulemaan yllättävän helposti lasten kylpyammeeseen. Kaukana olivat ajat, kun Helsingissä kylmän hien kihotessa niskaan tuskailin kuinka parikymmen senttisiä oskareita voi muuttaa. Se on lomaa, rohkenen väittää. Riikinkukkorauskukin (Potamotrygon motoro ) sujahti kalahaaviin ja siitä pakettiauton perällä odottavaan kuljetus-akvaarioon. Tämähän käy.

Luonnollinen loppu

Toimme kalat kuljetusaltaissa 10 kilometrin päähän Halmekadulle ja palasimme takaisin Vaajakoskelle hakemaan akvaariota, johon hiekat olivat unohtuneet. Neljän miehen voimalla allas ei hievahtanutkaan. Kello lähenteli 22.00. Ala etsiä hiekalle kuljetusastioita ja sopivaa lapiointiin soveltuvaa työkalua. Tovin kuluttua pakersimme akvaarion autoon ja suunnistimme kohti Halmekatua ja siirsimme altaan autotalliin. Nyt ei tarvitse kuin täyttää se. Mukana oli arviolta 400 litraa vanhaa vettä ja pohjahiekat nitrifikaatiobakteereineen, joten vesiolosuhteiden muutos ei pitäisi olla liian raju. Kun aukaisin raanan sain huomata, että sieltä valui vettä, tosin se oli ruosteista, mutta kirkastui yllättävän nopeasti. Huomattavasti huolestuttavampaa oli veden lämpötila, joka oli 15 astetta eikä kohonnut yhtään. Syykin selvisi: poltin ei ollut päällä. Seurasi 1/2 tunnin tauko, jonka vietimme kertaillen "erityisesti mieleen syöpyneitä hetkiä" ja ennen kaikkea odotellen veden lämpenevän. Ennen puoltayötä raanasta tuli jo yli 20 asteista vettä, allas täyttyi ja saatoin siirtää kalat sinne, jonne ne kotiutuivat yllättävän hyvin. Varmuuden vuoksi käänsin suodattimien suihkuputket pintaan. Vapaaehtoisesti en olisi suostunut kokeilemaan kestävätkö antennimonnit veden lämpötilan muutoksia. Aurinko painui mailleen ja päivä päättyi. Sokeri pohjalla jäi odottamaan: Suurin allas ja pikku veijari Phractocephalus hemiliopterus sekä pariskunta 35 senttisiä oskareita, joista toinen lähes 10-vuotias kauan muuttamisen jälkeen kohtasi vedellisen vaelluksensa päätepisteen. Loppu oli niin luonnollinen kuin akvaariossa olla voi: panssaripäämonni nieli sen.

Performance

Panssaripäämonnini nautti jonkintapaisesta maineesta Vaajakoskella. Sain tästä varmuuden sinä päivänä kun aloin tyhjentää suurinta akvaariotani. Joka ainoa kynnelle kykenevä naapurimme seisoi olohuoneessa seuraamassa piakkoin alkavaa performance:a, jonka aiheena oli yli 70 senttisen monnin pyydystäminen akvaariosta. Kauan myöhemmin palautui tuo hetki elävänä mieleeni, kun luin perusvireeltään vakavan artikkelin pikku pirpanasta, Haimonnista. Ymmärtäväinen, vaisu hymy pyrki kasvoilleni. Vaajakoskella tosipaikan edessä olin totinen mies. Onneksi minulla on Phractocephalus hemiliopterus eikä Paulicea lutkeni , vilahti mielessäni. Näennäinen positiivisuuteni ei lohduttanut juuri silloin, vaikka valmistauduin kauhomaan kiinni ja nostamaan altaasta 145 kiloa kevyempää antennimonnia. Löysin lisää myönteisiä puolia: jos panssaripäämonnin keskimääräinen elinikä on 30 vuotta, tarkoittaa se, että akvaristin elämään mahtuu ehkä vain yksi täysimittainen hoitokokemus. Se oli runollisen värisyttävä oivallus. Olisinko minä ollut niin hullu, että olisin jättänyt mahdollisuuden käyttämättä tai sen, että monnin kanssa pääsee muuttamaan.? Vaajakoskella amme tärisevissä käsissä toivoin, että kaikki naapurimme olivat hengessä mukana ja valoivat uskoa sieluuni, josta olin erottavinani outoa värinää.

Suurten monnien pyydystämiseen on olemassa tehokas keino. Akvaarion vesi lasketaan niin alas, että kalan selkäevä on pinnan yläpuolella. Tämän jälkeen ilman sen kummempaa ennakkosuunnitelmaa kauhaistaan siltä kohdalta, jossa kala on ja toivotaan kalan olevan pyydystysvälineessä. Muussa tapauksessa on olemassa teoreettinen mahdollisuus, että tykinlaukauksen voimalla ryntäävä monni kajahtaa altaan päätylasista läpi. En välittänyt uhrata tälle ajatukselle kovinkaan montaa sekuntia. Pyydystysvälineestä, lasten kylpyammeesta, kerron tarkemmin. Ammeen pituus on 76 senttiä ja leveys 46 senttiä yläreunasta mitattuna. Amme kapenee pohjaa kohti.

Uskokaa tai älkää, mutta monni oli ammeessa ensiyrittämällä. Ongelmallista oli saada amme akvaariosta pois. Akvaarion välituet hankasivat vastaan ja lisäksi amme painoi melkoisesti vesineen ja kaloineen. Pekan ystävällisellä avustuksella sain nostettua ammeen akvaariosta, jonka jälkeen kiikutimme monnin kuljetusaltaaseen. Pekka vannoo vieläkin, että monnin pyrstö liehui ammeen ulkopuolella. Ja taas sama show : monni altaineen Halmekadulle. Sillä oli ruhtinaalliset 25 senttiä tilaa uida eteen tai vaihtoehtoisesti taakse päin. Tietoisuus tästä sekä mahdollisesta happikadosta ei huojentanut mieltäni yhtään.

Eräänlainen voitto

Olin ajatellut, että 6 raavasta miestä kyllä siirtää tyhjän 1300 litran akvaarion helposti huoneesta ulos. Väärässä olin. Erinäisten kokeilujen jälkeen päädyimme viemään altaan ikkunasta. Apuun täytyi hälyyttää ohikulkeva pahaa aavistamaton koiranulkoiluttaja, joka on toivottavasti lakannut jo kiroamasta sitä päivää. Aikaa nimittäin vierähti jonkin verran. Minulla on mielikuva, että puuhun köytetty kultainennoutaja vilkuili anovasti isäntäänsä. Allas autoon ja Halmekadulle. Sen jälkeen takaisin Vaajakoskelle hakemaan altaan jalustaa. Tähän edes takaisin reissaamiseen kului yllättävän paljon tehokasta aikaa. Ennen yötä saimme jalustan altaineen autotalliin ja täytimme altaan vedellä, joka oli tällä kertaa lämmintä. Pian loiskahti monni veteen, eikä näyttänyt olevan millänsäkään. Siitä huolimatta sain vakuutella kyynelehtivälle naapurin rouvalle monnin selviävän varmasti.

Autotallissa kalat viettivät seuraavat neljä viikkoa. Tuona aikana en kohdannut ainoatakaan menetystä, ellei lukuun oteta sisäsuodatinta, jonka osat keräsin joka aamu altaan pohjalta. Ilmeisesti panssaripäämonni ei ollut kokonaan päässyt suodattimia kohtaan tuntemastaan hävitysvimmasta. Muistanette monnin aikoinaan nielleen samaisen suodattimen suuttimen ja yrittäneen muiden irtoavien osien nielemistä. Eräänä päivänä suodatin ei enää lähtenyt käyntiin. Järjestelmällinen ja vuosia kestänyt suodattimen vainoaminen oli tuottanut tuloksen ja voiton pansaripäämonnille, jonka sille ilomielin suon. Se teki minuun pienen vaikutuksen ja sai pohtimaan puheita kalan älykkyydestä. Lisää pohdittuani olin jo ylpeä: vain koiranpennuilla tuhottujen esineiden lista on pidempi. Sitä paitsi tapaus osoitti panssaripäämonnin olevan kyyninen syöjätär; sehän sisusti "asuntoaan" poistaen mielestäni elintärkeitä, mutta sen mielestä tarpeettomia, hurisevia ja lorisevia huonekaluja. Riemastuin: sentäytyy olla naaras!

Muutto ei ollut tällä selvää, vaan kohta minulle tarjoutui loistava mahdollisuus aloittaa kaikki alusta: kalat talteen ja altaat tyhjiksi, jonka jälkeen niitä siirrettiin asuintiloihin ruhtinaalliset 15 metriä. Joku älypää on väittänyt olevan tärkeää, että ihminen kokee tekemänsä työn mielekkääksi, mikä epäilemättä pitää paikkansa.

Elämää ilman akvaarioita

Seurasi kummalliset neljä viikkoa. Olin kuin orpo piru ilman akvaarioitani. Joka päivä kävin autotallissa katsomassa miten monnit jaksavat ja samalla kokoamassa suodattimen. Vähensin kalojen ruokinnan minimiin. Muutto oli varmasti stressannut niitä, joten vesioloja oli turha kuormittaa ruokinnalla. Panssaripäämonni ei ollut oma itsensä, koska ei kahteen viikkoon suostunut edes koskemaan ruokaansa, mikä oli sen ruokatottumukset huomioon ottaen ennen kuulumatonta. Oliko suodattimen rikkominen kosto.? Koitti sekin päivä kun pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme. Akvaarioista kooltaan keskimmäinen sai olla ensimmäisenä siirtovuorossa. Se siirrettiin huoneeseen, joka kulki työhuoneen nimellä ja oli kaikin puolin kodikas, ahdas ja täynnä akvaarioita.

Rauskuille akvaario ja hienoa hiekkaa

Keskimmäinen allas mahtui ikkunan kautta huoneeseen. Apumiesten saapuessa olivat valmisteluni perinteiset, allas tyhjentämättä ja hiekat pesemättä. Onneksi apumiehinä oli alan ammattilaisia jyväskyläläisiä harrastajia, jotka osaavat tehdä akvaarioiden kanssa jotain pyytämättä. Ymmärrätte mitä tarkoitan kun akvaarionsiirtotalkoisiinne tulee amatöörejä. Allas siirtyi suunnitellulle paikalle helposti ja kalat odottelivat akvaarioissa, rausku ammeessa. Olin juuri hakemassa letkua altaan täyttöä varten kun kuulin sanat: "rausku on muuten lattialla!". Törmäsimme Pekan ja Juhan kanssa huoneeseen. Lattialla makasi rausku ja piti kummallista kurnuttavaa ääntä. Se oli imenyt itsensä lattiaan kuin valtava imukuppi. Ellei lukuun oteta rauskun kurnutusta vallitsi hiljaisuus jonka aikana vaihdoimme mietteliäitä katseita. Hieman arvelutti tarttua rauskuun paljain käsin. Tuoreessa muistissa oli Esan tarina harrastajasta joka oli tehnyt lähempää tuttavuutta rauskun kanssa. Tarkalleen ottaen harrastajan peukalo oli tehnyt tuttavuutta, pintaa syvemmältä voitaneen sanoa. En ollut selvillä jyväskyläläisten terveyskeskusten valmiudesta rauskun myrkkyä vastaan eikä minulla ollut aikaa lähteä selvittämään asiaa uhrin ominaisuudessa kesken muuttokiireiden. Rausku oli lattiassa ja haaviin sitä ei tahtonut saada millään ilveellä, kunnes keksimme keinon. Litteällä lattiaharjan varrella raotimme rauskun liepeitä sen verran, että sen sai ujutettua haaviin ja kiireestä altaaseen. Altaan pohjalla oli hienoa hiekkaa raekooltaan 0,5- 1,2 mm. Jokainen joka on yrittänyt pestä tätä hiekkaa puhtaaksi tuntee ongelman perusluonteen. Saatoin lohduttautua kahdella asialla. Hienohiekka on kaloille miellyttävämpää ja akvaarion vesi on lähellä luonnollista. Näkyvyys saattoi olla jopa parikymmentä senttiä. Vesi kyllä kirkastui viikossa. Paras oli vielä jäljellä: suuri allas, oskarit ja panssaripäämonni. Sen hekuman olin päättänyt säästää viikonlopuksi. Silloin oli kantovoimaa luvassa.

Stressi naurattaa

Suuri allas kaloineen siirtyi asuintiloihin ikkunasta, mistäpä muualtakaan. Ennätin jopa ajatella, ettei tällainen ammeella pyydystely ja raahaaminen ole hassumpaa, kun on tilaa. Olin jo kokeneut tekijä. Toinen tyhjennys ja kiinniotto lyhyen ajan sisällä Kaikki tutuksi tulleet kylkiäset, hiekat pesemättä, katosta tippuvat vesipisarat ja samea vesi seurasivat uskollisesti mukana. Yksi muuton hienoinpia hetkiä oli kun suuri allas kaloineen oli lopullisella paikallaan, pääsin istumaan sohvalle ja yritin mielikuvituksen voimin erottaa takalasin. Se tunne palkitsi kaiken vaivan. Onko niin, että akvaarioiden kanssa pitää stressaantua oikein kunnolla ennen kuin rentouttava vaikutus on parhaimmillaan?

Kesti reilut puoli vuotta löytää vastaus tähän kysymykseen, mutta löytyihän se. Juha ja Katja Jyväskylän Akvaarioseuran ja Monniklubin jäsenet kertoivat muuttavansa piakkoin. Vilpitön virnistys levisi kasvoilleni kuin aamuauringon säteet maan pinnalle. Ilmottauduin innolla muuttomieheksi ja vakuutin nauttivani pelkästä ajatuksestakin jo etukäteen.

---
Teksti: Jyrki Stolt